Kutsuimme Terttu Takakiréén mukaan emännöimään TYRSKY-torstain hyvinvointi-iltaa Valkeakosken ammattiopistolla. Messutyyppiseen tapahtumaan osallistuneet pääsivät nauttimaan opiskelijoiden tekemistä herkuista ja hemmotteluhoidoista. Lisäksi ohjelmassa oli sekä kehitysjohtajan että illan emännän puheenvuorot työelämäyhteistyöstä ammatillisen koulutuksen kanssa. Terttu on meille Valkeakosken ammattiopiston TYRSKYläisille tuttu aiemmin järjestämästämme TYRSKY-hankkeen Pullaa työpaikallesi-tapahtumasta. Terttu tituleeraa itseään hyvinvointialan asiantuntijaksi ja on voinut alalla hyvin pitkään. Nappasin Tertun haastatteluun hyvinvointi-illan päätteeksi. Kysyin Tertulta mitä kokemuksia tapahtumasta jäi mieleen.
Terttu kokee olevansa vastuunkantajan roolissa työelämässä. Tapahtui mitä tahansa niin hän on aina ollut vastuussa. Terttu tuumasi, että työelämän on hyvä päästä ammattiopistolle katsomaan miten asiat työelämäyhteistyössä oikeasti pitäisi tehdä. Kohtaaminen työelämän edustajien kanssa tapahtumassa meni mukavasti Tertun mielestä, ja kaikki osallistuneet lähtivät hyvillä mielin kotiin. ”Kotiinlähtö oli heillä mielessä koko ajan”, Terttu tuumaa.
Tertun mielestä hän toimi tapahtumaan osallistujille sekä virikkeen antajana että innostajana. ”Nyt varmasti ihmiset pohtivat paljon suhtautumistaan opiskelijoihin ja tämmöiseen opiskelutyöhön”, Terttu kiteyttää. Tapahtumassa käytiin läpi erilaisia Tertun tuomia opiskelijacaseja, jotka ovat häntä mietityttäneet kohdatessaan opiskelijoita työelämässä. Caseissa Terttu on kokenut ongelmaksi esimerkiksi että: ”Opiskelijalla on fiksuja kehitysideoita”. Tapahtumaan osallistuneet pääsivät auttamaan Terttua ratkaisemaan caseja antamalla uusia näkökulmia. Tertun mielestä nämä caset saivat hyviä ratkaisuja tapahtuman keskusteluissa.
Tapahtumaan osalllistujat saivat vastata ovatko ammatillisen koulutuksen käsitteiden lyhenteet OPSO, KOSO, HOKS ja YTO tuttuja. Tertulle lyhenteet olivat tuttuja ja hänellä oli vastaus jokaiseen. Tottakai Terttu käyttää käsitteitä vain eri merkityksessä kuin ammatillinen koulutus. Terttu sanoi itse olevansa edelläkävijä näiden käsitteiden eri merkitysten käytössä.
Ammatillisessa koulutuksessa työskenteleville Terttu lähettää terveisiä työelämälähtöiseen toimintaan: ”Muistakaa käyttää niihin yrityksiin hirveän paljon rahaa, joissa oppilaitoksella opiskelijoita ja sillä tavalla ruveta valvomaan toimintaa.” Haastattelun lopuksi Terttu totesi että ”Vastauksia voi käyttää mihin kysymykseen tahansa.”. Terttu lähti tapahtumasta iloisesti korot kopisten niin kuin oli sinne saapunutkin. Tertun kanssa kohtaamiset ovat olleet mieleenpainuvia, mutta herättänyt paljon pohdintaa Tertun ammatillisen koulutuksen tietoudesta. Toivottavasti vielä tapaamme!
Maija Gisler, yritys- ja työelämäkoordinaattori, Valkeakosken ammattiopisto