Valmentava ote opettajuudessa on aihe, mikä varmasti herättää tunteita puoleen sekä toiseen. Mikä on ammatillisen opettajan identiteetti ja rooli tällä hetkellä? 27 vuotta opettajana eri oppilaitoksissa, ja sen rinnalla yrittäjänä ja valmentajana on ollut näköalapaikka siihen, miten työelämä on muuttunut ja muuttuu koko ajan. Jos mietitään tämän päivän oppimiskäsityksiä, niin onko opiskelijan tai urheilijan valmennuksella eroa? Kummassakin tapauksessahan pyritään aktivoimaan henkilöä ottamaan vastuuta omasta kehitysprosessistaan. Käytännössähän opettaja tai valmentaja ovat auttamassa kohti asettamiaan tavoitteita.
Haastattelin kahta Varalan urheiluopiston liikunnan perustutkinnon opiskelijaa Tiina Liljaa ja Aapo Nokkalaa kyseisen aiheen tiimoilta. Kummallakin heistä on vahva urheilutausta ja heitä on valmennettu jo vuosien ajan. He kokivat, että valmentajamainen tapa opettaa sopii heille paremmin, kuin perinteinen opettajajohtoinen malli. ”Valmentajamaisessa opettamisessa opetus jotenkin henkilökohtaistuu ja opiskelijoita haastetaan itse löytämään vastauksia kysymyksiin ja samalla ottamaan omistajuutta omasta oppimisprosessistaan.”
Tiina kommentoi myös, miten valmentava ote näyttäytyy opetuksessa. ”Valmentava ote motivoi paremmin, tulee semmonen olo, että opettajaa oikeasti kiinnostaa miten sulla menee”. Hänen mielestään valmentavaa otetta voisi vielä kehittää niin, että opettaja tiedostaa, mikä oppimistyyli opiskelijalle sopii. Näinhän se myös valmentamisessa on.
Perinteisessä opettajan roolissa opettaja määrittelee oppimismenetelmät. Siinä on varmasti paljon hyvää, mutta tukeeko se opiskelijan yksilöllistä polkua? Opiskelijat oppivat eri tavoin ja meidän tulisi pyrkiä tukemaan heidän erilaisuuttaan. Tänä päivänä monella opiskelijalla on myös tarvetta erityiseen tukeen, ja sen tarve lisääntyy koko ajan. Uskon, että valmentajamaisella otteella voisimme myös synnyttää luottamusta ja herättää sisäisen motivaation paremmin opiskelijan kanssa toimiessa. Tämän seurauksena Decin ja Ryanin itsemääräämisteorian kolme pääkohtaa autonomian kokemus, pätevyyden kokemus ja sosiaalisen yhteenkuuluvuuden kokemus toteutuisivat hänen oppimisprosessissaan.
Kun valmentaja valmentaa urheilijaa kohti huippusuoritusta, niin hän valitsee tietyn valmennusmetodin, joka sopii urheilijan tarpeisiin. Jos joku metodi ei toimi, niin kokeillaan toista metodia. Tätä samaa toimintamallia voidaan soveltaa myös opiskelijoihin. Kaikki menetelmät eivät toimi kaikilla opiskelijoilla samalla tavalla. Opiskelijan osallistaminen omistamaan omaa opiskeluprosessiaan ja ottamaan vastuuta siitä auttaa häntä kehittymään. Loppujen lopuksi, opiskelijahan on itse vastuussa omasta oppimisprosessistaan ja opettaja kulkee rinnalla auttamassa häntä. Jos mietitään työelämää ja sen tarpeita, niin tämän menetelmän avulla valmistamme opiskelijoita myös työelämän muuttuviin vaatimuksiin.
Voisiko opettaja tulevaisuudessa olla enemmän rinnalla kulkija, valmentaja tai jopa mentori opiskelijalle. Valmentajamaisella otteella auttaisimme opiskelijaa löytämään hänelle itselleen sopivan polun kohti ammatillista kasvua. Täytyy muistaa, että emme voi oppia opiskelijan puolesta, emmekä nopeuttaa oppimisprosessia. Se on opiskelijan päätettävissä, ei meidän. Tehtävänämme on auttaa kohti tavoitetta, suoralla ei voi oikaista.
Opettajuuden muutos kohti valmentavaa opettamista vaatii oman opettajuuden tarkastelua ja kriittistä suhtautumista jo hyviksi havaittuihin metodeihin. Voisiko asian tehdä eri tavalla ja päästä sitä kautta vieläkin parempaan lopputulokseen? Kulttuurin muutokselle tulee antaa aikaa, mutta olemmeko me kuitenkin itse kulttuurimme muutoksen esteinä. Mikä saisi ottamaan ensimmäisen askeleen kohti valmentavan opettajan roolia? Työelämä ja opiskelijat muuttuvat ympärillämme koko miksi emme lähtisi siihen muutokseen rohkeasti mukaan.
Veli-Matti Hemmo
ammatillinen opettaja, Varalan Urheiluopisto, Työpaikkaohjaus koulutuksen kehittämisen ytimessä – TYKKY
